Lähtikö kaikki liikkeelle hullusta auttamisen halusta vai
halusta päästä hälytysajossa olevan paloauton kyytiin, on hieman epäselvää.
Varmaa on kuitenkin se, että intohimo tehdä työpaikoista turvallisempia on ohjannut
Tapaturvan siihen, missä se nyt on: yhdeksi toimialan arvostetuimmista ja
halutuimmista yhteistyökumppaneista.
| Tapaturvan Veli-Matti Reinilä (vas) ja Juha Merjama (oik) |
Työturvallisuuden asiantuntija kutsutaan yritykseen paikalle
yleensä silloin, kun on tiedostettu työskentelyolosuhteissa jokin työskentelyn
turvallisuuteen vaikuttava riskitekijä. Riskejä saatetaan havainnoida 1,4 kilometriä
maanpinnan alapuolella, hälytysajossa olevien autojen kyydissä tai kymmeniä
kuutioita hiekkaa sisältävän siilon alla. Varmaa on se,
että työssä pääsee näkemään asioita, joita tavallinen kansalainen ei koskaan
näe. Yleisöltä suojatut kohteet, yritysten toiminnan ytimet eivät jää vieraiksi
paikoiksi auditoijalle. Sellaista ovea ei asiakasyrityksellä ole, jota ei meille
avattaisi. Ovatpa tilanteet saattaneet johtaa siihen, että auditoinnin
yhteydessä on jouduttu pysäyttämään koko tehtaan toiminta.
Työturvallisuuden edistäminen on myös kouluttamista
Monimuotokoulutuksen lisääntymisestä huolimatta henkilökohtaisten
koulutustilanteiden merkitys ei ole vähentynyt. Ennakkoasenne
koulutustilanteisiin saattaa koulutettavilla olla usein varauksellinen. Tuleeko
meille taas joku kouluttaja kertomaan millaisia suojakypäriä on tarjolla tai
mitä kaikkia linssivärejä suojalaseihin on saatavissa? Koulutuksen jälkeen
asenteet ovat kuitenkin yleensä muuttuneet. Kuultuaan havainnollisesti, miksi
suojavarusteita pitää käyttää tai mitä voi tapahtua, jos niitä ei käytä,
koulutukseen osallistuneet ovat usein kiittäneet tilaisuuden kiinnostavuutta ja
hyödyllisyyttä. Palkitsevinta onkin nähdä tuo asenteiden muutos jo tilaisuuden
kuluessa.
Palkitsevinta työturvallisuuden asiantuntijan työssä on
tunne siitä, että tekee työtä, jolla on todella merkitystä. Se, että pääsee
vaikuttamaan ihmisten asenteisiin ja toimintatapoihin ja näkee niissä
tapahtuvan muutoksen, ei jätä kylmäksi. Työn palkitsevuutta lisää myös se
seikka, että etukäteen ei voi tietää, millaisia tilanteita tulee kohtaamaan tai
minkälaisiin paikkoihin tulee työtä tehdessään vielä pääsemään. Vaikka tämä
toisaalta lisää työn haastavuutta niin ennen kaikkea se lisää motivaatiota
menestyä työssä ja kehittää itseään.
"Tehdään työtä, jolla on todella merkitystä"
Työsarkaa työturvallisuuden parissa Suomessa riittää. Vaikka
lopputavoitteena onkin, että asiakasyritykset ja –yhteisöt tulisivat toimeen
ilman ulkopuolisen kumppanin opastusta ja ohjeistusta, eivät työt lopu. Aina on
yrityksiä, jotka tarvitsevat vierihoitoa.
P.S Tapaturva rekrytoi Heebossa työturvallisuuden asiantuntijaa joulukuussa 2011.
Terkuin, Leo
0 kommenttia:
Lähetä kommentti