maanantai, 7. toukokuuta 2012

Reaalimaailman pelejä nuo virtuaaliset mallinnosohjelmat!


Suomalaisten upea menestys pelimaailmassa on saanut monet koodarit hakeutumaan peliteollisuuteen. Muualla ihmetelläänkin nyt millä ilveellä hyvät koodarit saadaan kiinnostumaan muistakin ohjelmointiosaamista kaipaavista tuotteista. Minulla on tietenkin oma lehmä ojassa tätä juttua kirjoittaessani, sillä Vianovan ohjelmistosuunnittelijan haku on vielä käynnissä.

Copyright Vianova
En ole koodari enkä varsinkaan pelien kehittäjä, mutta tekniikasta innostunut kuitenkin. Jos visualisoitu teknologia sinua yhtään kiinnostaa, suosittelen tutustumaan asiakkaamme yhdyskuntasuunnitteluun kehitetyn ohjelmistoperheen saloihin, sillä nämä ovat oikeasti älyttömän kiinnostavia!

Copyright Vianova

Yhdyskuntasuunnittelulla tarkoitetaan elinympäristömme infran suunnittelua, eli maanteiden, katujen, asuinalueiden, ratojen, viitoitusten, vesihuollon ja monen muun suunnittelua. Yhdyskuntasuunnittelu on maallikon silmin pelaamista oikeassa maailmassa. Lopputuotoksena syntyy virtuaalisia, hyvin aidon näköisiä mallinnoksia maailmasta, jossa elämme. Näitä tuotteita suunnittelemalla ja kehittämällä voi siis vaikuttaa aidosti omaan elinympäristöönsä. 

Copyright Vianova

Näitä reaalimaailman "pelejä" eli yhteensopivia ohjelmia on tässä Novapoint-perheessä kaikkiaan 19 kpl. Niiden avulla käyttäjä pystyy helposti visualisoimaan suunnitelmansa ja viestimään ne ymmärrettävästi pöydän toisella puolella istuville. Esimerkiksi  Virtual Map mahdollistaa suunnitelman havannoimisen eri perspektiiveistä, sen Sketch-ohjelmalla voidaan mallintaa nopeasti vaikka vesiväri-jäljellä ja tehdä 2D kuvasta 3D mallinnoksen. Virtual Map Viewerillä käyttäjä pystyy vaikka navigoimaan luomassaaan "maailmassa".




Copyright Vianova


Ohjelmistosuunnittelija pääsee kehittämään ohjelmistoja, jotka mahdollistavat rakennushankkeiden suunnitelmien virtuaalisen mallintamisen ja esimerkiksi paikkatietoaineistojen verkkojulkaisun. Suunniteltavat tuotteet ja palvelut tehdään kaikille alustoille toimiviksi. Palveluita on sekä kevyistä mobiiliratkaisuista aina web-selaimen kautta toimiviin palveluihin. Tableteille tuotettavissa palveluissa hyödynnetään niin gyroskooppia kuin virtuaalista kartta-aineiston mallintamista.

Copyright Vianova
Esimerkiksi Novapoint kaavasuunnitteluohjelmisto on kehitetty nimenomaan suomalaisen käyttäjän tarpeisiin ympäristöministeriön ohjeen mukaisten suunnitelmien laadintaan. Ohjelmalla piirtäminen on tehty käyttäjälleen varsin helpoksi. Kuka tahansa osaa piirtää viivan, eikös vaan? Ohjelma tarkistaa geometrian ja muodostaa aluetopologian automaattisesti. Se etsii ja merkitsee virheetkin käyttäjän puolesta! Melko käyttäjäystävällistä!



Käyttäjäystävällisyys onkin Vianovalla ollut prioriteettiasteikon kärjessä. Yhdyskuntasuunnittelupuolella ei kuulemma tyypillisesti ole keskitytty miettimään käyttäjäkokemusta. Vianovalle palkattiin tammikuussa käyttäjäkokemuksen maksimalisoimiseksi käyttöliittymäasiantuntija. Ohjelmistojen suunnitteluun ja loppukäyttäjän tarpeita parhaalla mahdollisella tavalla vastaavien tuotteiden kehittämiseen satsataan todella. En tiedä mitä mieltä sinä olet, mutta minusta mallintamisohjelmat kuulostavat omalla tavallaan yhtä kiinnostavilta kuin pelien tekeminen. Jos olet samaa mieltä, tässä kirjoituksessa on riittämin linkkejä asian edistämiseen.

Terkuin, Susanna

sunnuntai, 29. huhtikuuta 2012

10 kysymystä ja vastausta Heebon konsulttihakuun

Ilmiannoimme hiljattain kiinnostuksemme laventaa resurssipohjaamme itsenäisillä konsulteilla. Meille ominaiseen tapaan haluamme bloggaamalla kertoa vähän kiinnostuksemme syitä ja taustoja. Tässä 10 kysymystä ja vastausta tämän haun taustaksi.

1. Miksi emme palkkaa itse?
Meillä on tässä vaiheessa tasan kaksi syytä olla palkkaamatta liutaa konsultteja itse. Nuorena, teknologiataustaisena start upina meillä ei ole vielä riittävästi resursseja kansoittaa koko maailmaa omilla heeboilla. Toinen, mielestämme vielä oleellisempi syy on se, että rajojen rikkominen edellyttää sissihenkeä. Yrittäjinä tai yrittäjämäisesti toimivilla on luonnostaan sissihenkeä, jonka ansiosta mennään vaikka läpi harmaan kiven. Me Heebossa olemme rikkomassa totuttuja tapoja ja toimintamalleja ja tähän hommaan eivät sovi ne, jotka mielellään tallaavat totuttuja polkuja. Tarvitsemme itseohjautuvia bisnestajuisia tyyppejä, jotka rakastavat hyvien palveluiden myyntiä ja toteuttamista.

2. Mitä tämän konseptin mukaan toimiminen vaatii minulta?
Henkilökohtaisia todennettuja kykyjä myydä ja valita parhaita kykyjä, taloudellisia rahkeita toimia itsenäisesti kunnes työsi tulokset kannattavat, sinnikkyyttä, kilpailuhenkisyyttä sekä tahtoa toimia Heebon konseptin mukaisesti. Lisäksi Heebo velvoittaa sinun rakastamaan asiakkaita (työnhakijoita ja työnantajia) ja tarjoamaan heille odotukset ylittäviä kokemuksia kanssamme sekä suhtautumaan avoimesti muuttuvaan maailmaan.

3. Miten asiakashankinta tapahtuu?
Pääasiassa vastuullasi on omien toimeksiantojesi myynti laaditun myyntibudjetin mukaisesti sovitulla toimialalla tai maantieteellisellä alueella. Tulouttamismallimme toimii kuitenkin siten, että voimme myös jakaa toimeksiantoja toisillemme mikäli sille on tarve tai tehdä toimeksiantoja yhdessä mikäli se on järkevää.

4. Miksi lähtisin mukaan Heeboon enkä toimisi kokonaan itsenäisesti?
Se on päätös, joka sinun täytyy itse tehdä. Me olemme kyenneet erottautumaan ja herättämään huomiota alusta alkaen. Meillä on oma teknologiamme, yhteistyökumppanit sekä testattu markkinointikonsepti. Aloittamalla yksin alusta joudut sekä investoimaan huomattavasti enemmän että ottamaan suurempia riskejä. Emme myöskään usko, että sinun kannattaa aloittaa yksin vanhan kaavan mukaista toimintaa. Jos sinulla itselläsi on markkinoita mullistava idea, siinä tapauksessa suosittelemme todellakin toimimaan itsenäisesti. Jos taas haluat päästä hieman helpommalla, niin sanotusti hevosen kyytiin pienessä vauhdissa, tämä voi olla sinun juttusi. Et kyllä pääse vapaamatkustajaksi sillä odotamme, että saat tuloksia aikaiseksi. Mutta kontribuutiosi konseptimme laajentamiseen ja levittämiseen palkitaan kyllä.

5. Mihin tämä sitoo minut?
Sopimuksen mukaiseen konseptin ja yhteistyömallin noudattamiseen.

6. Mitä hyötyä minulle on lähteä Heebon kumppaniksi?
Jos mielit yrittäjäksi, tämä on helpompi tapa toteuttaa itseään ja saada yrittäjän vapauksia. Voit nojata meihin, saat meistä kasvavan tiimin ympärillesi ja pääset halutessasi mukaan kehittämään kanssamme Heeboa. Olemme reilu, intohimolla liikeideaamme suhtautuva ja täydellä sydämellä konseptia eteenpäin vievä tiimi ja odotamme kasvattavamme tiimiämme yhtälailla reiluilla ja tähän juttuun intohimoisesti suhtautuvilla kumppaneilla.

7. Millä tavalla Heebo toimii kanssani yhteistyössä?
Toimit konseptimme mukaisesti, eli myymme kaikki Heebon palveluita Heebon konseptin mukaisesti. Sopivan tilanteen tullen voimme hoitaa toimeksiantoja yhdessä tai voimme ohjata puolin toisin liidejä toisillemme. Tuemme sinua työssäsi ja coachaamme sinua konseptiamme tukevalla tavalla. Työskentelemme läheisesti tiiminä, mutta emme esimies-alaissuhteessa vaan kumppaneina.

8. Kuinka montaa konsulttia ollaan hakemassa?
Haemme prikulleen tähän juttuun sopivia tyyppejä sopivilla taustoilla sopivista kaupungeista. Yksi, kaksi tai useampi. Tämä jää nähtäväksi-

9. Miten Heebo eroaa muista rekrytointialan toimijoista?
Kokonaispotentiaali-mallimme tähtää ns. 360-ymmärrykseen asiantuntijoista. Emme piittaa pelkästä historiasta vaan autamme asiakkaitamme löytävään tulevaisuutta silmällä pitäen parhaat tekijät. Toimintamallimme nojaa vahvasti markkinointiin ja hyödynnämme sosiaalista mediaa kaikissa toimeksiannoissa. Meillä on oma kehittyvä teknologiamme ja tuomme rekrytointiprosessin aloitusvaiheeseen maksimaalisen määrän dataa hakijasta. Uskomme, että raskas prosessin alkuvaihe karsii jyvät akanoista ja antaa tosissaan hakeville heidän ansaitsemansa huomion. Huomioimme työnhakijat tärkeänä asiakaskuntana ja haluamme tarjota myös heille epätyypillisen hyvää palvelua ja lisäarvoa.


10. Kenelle tämä sopii parhaiten?
Yrittäjyydestä unelmoiville tai yksinyrittäville, jotka tuntevat kilpailukykynsä, haluavat olla mukana rakentamassa uudenlaista palveluinnovaatiota ja toimia itsenäisten toimijoiden yhteisessä tiimissä.

torstai, 26. huhtikuuta 2012

4 syytä miksi viihdymme CDC Softwarella

Minkälaisia odotuksia meillä on kun vaihdamme työpaikkaa? Miten me odotamme sopeutumisen sujuvan ja minkälaista tukea ja apua kaipaamme uuden työn alkutaipaleella? 

Kävin juttelemassa kahden syksyllä CDC Softwarella aloittaneen asiantuntijan kanssa heidän alkutaipaleestaan uuden työnantajan palveluksessa.

CDC Software toimittaa toiminnanohjauksen ratkaisuja logistisiin tarpeisiin. Se on pieni ja ketterä toimija, joka on samalla globaalisti suuri palveluntarjoaja. Mitä tämä tarkoittaa päivittäisen työskentelyn kannalta? Siitä lisää kertoivat CDC Softwaren projektipäällikkö Heikki sekä konsultti Tuomas. He molemmat aloittivat syksyllä uudessa työssään. 

Porukkaan voi päästä sisään ensi hetkistä lähtien


Heikki Blåfield työssään CDC Softwarella
Heikki kertoi, että sopeutuminen uuteen työpaikkaan on sujunut heti alusta lähtien hyvin. Vaikka hänellä ei ollut kokemusta entuudestaan logistiikan järjestelmien parissa työskentelystä, ei hyppäys uudelle toimialalle pelottanut missään vaiheessa. Uusien asioiden omaksumisessa on edesauttanut talon sisäinen koulutus sekä se, että työantaja on antanut tilaa tehdä asioita omalla tavalla. Dokumentoinnin tai suunnitelmien ei aina tarvitse olla yhdestä putkesta tullutta. Tukea uusien asioiden omaksumiseen on saanut myös koko organisaatiolta, niin työkavereilta Suomessa kuin kollegoilta Ruotsissa. Yhteistyö eri maaorganisaatioiden kanssa on ollut saumatonta. Eikä haittaa sopeutumisessa ole ollut siitäkään, että yhteisiä puheenaiheita on ollut myös työasioiden ulkopuolelta. Esimerkiksi autot ja moottoriurheilu ovat olleet aina luontevia puheenaiheita niin työkavereiden kuin asiakkaidenkin kanssa. 

Tuomas nosti esiin esimiehen jatkuvan tuen merkityksen heti alkumetreistä lähtien. Esimies on helposti lähestyttävä, ihmiskeskeinen henkilö, jolta on saanut aina tukea ja jonka kanssa on aina ollut helppo sopia asioista. Tuomaksen odotuksena oli, että töitä on paljon ja asiat joutuu omaksumaan nopeasti. Vaikka odotukset tältä osin täyttyivätkin, on alku kuitenkin yllättänyt kitkattomuudellaan. Työporukka on ottanut uuden tulokkaan ennakkoluulottomasti vastaan ja hurtti huumori sekä huulenheitto ovat tehneet työskentelystä hauskaa.

Puoli vuotta töitä takana. Miksi viihdyn työssäni?


Mikä luokaan työpaikasta sen parhaan ja sopivimman työpaikan juuri minulle? Tuomas ja Heikki nostavat esiin muutaman asian:

  1. Työilmapiiri. Työkaverit ja asiakkaat luovat sen hyvän fiiliksen, joka motivoi aina yrittämään parhaansa ja auttamaan asiakasta heidän ongelmissaan ja haasteissaan. Asioista keskustellaan ja töitä tehdään yhdessä.
  2. Työn vaihtelevuus. On hienoa päästä työskentelemään tehtävässä, jossa yksikään päivä ei ole toisensa kaltainen. Työ ei ole yhden asian parissa puurtamista vaan asiakkaat, projektit ja yllättävätkin haasteet pitävät virkeänä. Kollegoiden mukaan näin on vielä vuosienkin päästä.
  3. Esimies ja muu organisaatio. Työnantaja on järjestänyt riittävät mahdollisuudet koulutukseen. Vaikka työtä tehdessään oppii asiat parhaiten, on hienoa tietää, että aina on työkavereita, joilta voi kysyä tai jotka auttavat ratkaisujen löytämisessä. Esimiehen tuki ja avoin kommunikaatio rakentavat yhteenkuuluvuutta.
  4. Joustavuus. Työnantaja mahdollistaa sen, että työt pystyy sovittamaan omaan elämänrytmiinsä. Erilaisuudelle avoin työyhteisö tukee erilaisten käytäntöjen ja työskentelytapojen käyttöä.  Ei ole olemassa vain yhtä oikeaa tapaa tehdä asioita.


Vinkkejä uudessa työssä aloittaville


Heikki Blåfield (vas) ja Tuomas Munnukka (oik) antoivat mielellään hakuvinkkejä teknisen konsultin tehtävästä kiinnostuneille
Tuomas ja Heikki heittivät ilmaan myös muutaman ajatuksen uudessa työssään aloittaville henkilöille.

Uskalla avata suusi. Monesta asiasta selviää helpommalla, kun kysyy neuvoa toisilta tai tuo omia ajatuksiaan ja ideoitaan esille. Myös sinulla on vastuu viestinnän sujuvuudesta.

 Kiinnitä huomiota omaan aktiivisuuteen. Ei pidä jäädä odottamaan, että työnantaja tuo kaikki asiat eteesi valmiina. Myös asiakkaisiin pitää olla yhteydessä jatkuvasti. Yksinäiset asiakkaat ovat pian entisiä asiakkaita.

Ole avoin uusille asioille. Koska alussa tulee paljon uusia asioita opittavaksi ja omaksuttavaksi on syytä varmistaa, että oma suhtautuminen uusiin asioihin on ennakkoluulotonta
.

Hakuvinkkejä CDC:n avoimeen teknisen konsultin tehtävään

CDC Software hakee parhaillaan Tuomakselle ja Heikille uutta työkaveria. Viidestä henkilöstä koostuva Suomen yhtiö tekee ison organisaation tukemana Suomessa isojakin projekteja ollen hyvin iskukykyinen ja ketterä toimija. Heikki ja Tuomas nostivat esiin vielä muutaman huomion, jos työskentely CDC Softwaren Teknisenä konsulttina kiinnostaa:

Haettuun tehtävään ei ole olemassa yhtä oikeaa kokemustaustaa. Vaikka sinulla ei olisi logistiikan tuntemusta entuudestaan, voit olla silti oikea henkilö tehtävään. Tästä Heikillä on omakohtaista kokemusta. Hän hyppäsi junan kyytiin uusmedia-alalta. Hänen mukaansa järjestelmät ja prosessit kyllä oppii, vaikka ei olisi isossa keskusvarastossa koskaan käynytkään.

Kerro rohkeasti käytännön kokemuksestasi. Tehtävä vaatii jonkin verran tietokantaosaamista. On hyvä tuoda tätä osaamista esille käytännön näkökulmasta. Millaista käytännön ohjelmointi- tai tietokantaosaamista sinulla on?

Älä pelkää kansainvälisyyttä. Iso organisaatio mahdollistaa kaiken sen tuen, mitä asiakasprojektien maaliin saattaminen vaatii. Se mahdollistaa myös kansainvälisen urakierron. Tälläkin hetkellä yksi kollega Suomesta on Kiinassa vetämässä yhtä paikallista yksikköä.

Meillä on elämää myös työajan ulkopuolella. Työnantaja joustaa hyvin paljon töiden järjestelyissä. Etätyöskentelylle on loistavat edellytykset vaikka työpaikalla yhdessä työskentely on kyllä paljon hauskempaa.

Isot asiakkuudet ovat työn suola. Suuret keskusliikkeet ja vaativat asiakkuudet rohkaisevat pysymään kehityksen kärjessä. Henkilökohtainen kehittyminen varmistaa sen, että jonain päivänä myös sinä olet alan huippuosaaja.


(Huom, tehtävä on auki Heebossa huhti-toukokuussa 2012)

keskiviikko, 25. huhtikuuta 2012

Hei tuleva myllymestari, tässä sinulle 4 kulttuurivahvuutta vaalittavaksi!

Miten mieletöntä, että yrityksen liiketoiminnan visiona on olla parhaiden ammattilaisten työpaikka! Siis liiketoiminnan visiona. Ei liiketoiminnan vision alavisiona tai jonain huulen heittona siitä miten ihmiset ovat tärkein voimavaramme vaikka käytännössä tärkeys ei tule esiin pienimmästäkään mahdollisuudesta. Ihan oikeana liiketoiminnan visiona.

Tervetuloa tänne tuleva Myllymestari!

Tiedän sen siitä, että edessäni on viestintätoimisto Taitomyllyn strategia. Yritys on ottamassa aikamoista askelta. Se on nimittäin palkkaamassa toimitusjohtajaa, jonka tehtävä poikkeaa aika merkittävästi tyypillisestä toimitusjohtajan tehtävästä. Erityisen rohkeaksi tilanteen tekee se, että Taitomylly on kuitenkin näin ainutlaatuista askelta ottavaksi yritykseksi melko pieni. Omalla toimialallaan yritys kuuluu siihen varmaan keskikastiin 15 työntekijän ja 1 miljoonan euron ylittävän myyntikatteensa (2011) kanssa. Tämän kokoluokan yritysten toimitusjohtajat ovat yleensä käytännössä myyntijohtajia.


Myllymestarin vastuusta on rajattu uskaliaasti pois myynti, asiakassuhteiden hoitaminen ja ylipäätään yrityksen edustaminen. Eli kaikki se "ulkokenttä", johon yritykset tuppaavat johtotason ihmiset asettamaan. Taitomyllyn strategian mukaisesti yrityksen operatiivisen toiminnan ylin henkilö tulee ottamaan vastuulleen edellä mainitun vision saavuttamisen. Hänen tehtävänään on keskittyä täysipainoisesti niihin tekijöihin, joilla syntyy parhaiden ammattilaisten työpaikka. 


Täällä rakennetaan parhaiden ammattilaisten työpaikkaa!

Jos vähäänkään ymmärtää ihmisten johtamisen päälle, eli tietää millä tavalla sisäinen motivaatio saadaan syttymään ja mitkä tekijät saavat yksilön sitoutumaan yhteisiin tavoitteisiin, on jo hoksannut miten paljon tekemistä Taitomyllyn visiolla on itse asiassa liiketoiminnan kasvattamisen ja kannattavuuden kanssa. Sitoutuminen asiakkaiden projekteihin paranee merkittävästi, kun valituilla asiakkailla on tunnistettavan samankaltainen organisaatiokulttuuri, työtä ja sen tekijöitä arvostetaan, tiedon jakaminen on monisuuntaista, avointa ja läpinäkyvää ja yhdessä tekeminen täyttää oikeudenmukaisuuden, rehellisyyden ja yksilön kunnioittamisen kriteerit.



Taitomyllyläiset osallistuivat viime syksynä ensimmäistä kertaa Great Place to Work -tutkimukseen. Nekin tulokset minulla  on tässä käsissäni täysin peittelemättöminä. Miten mielettömiä kommentteja, kiitoksen aiheita (molemmin puolisia) ja miten paljon mahdollisuuksia jatkaa yhteisen hyvän kehittämistä oikeisiin asioihin keskittyen.

Taitomylly on kokonaisuudessaan hyvä työpaikka. Tätä mieltä on Taitomyllyn henkilöstö. GPTW mittaa työpaikkojen paremmuutta Trust Indexillään ja Taitomyllyn kokonaisindex oli huikeat 93! Se tarkoittaa sitä, että 93% taitomyllyläisistä pitää Taitomyllyä kokonaisuudessaan hyvänä työpaikkana.



Yksittäisiä tuloksia tarkastelemalla näyttää siltä, että Taitomyllyn johtamiskulttuurin erityisiä vahvuuksia ovat:

1. Vahva yhteishenki
2. Ylpeys omasta työstä, tiimin työstä sekä yrityksen imagosta
3. Tasa-arvoinen kohtelu ja:
4. Osaamisen tehokas hyödyntäminen, työssä suoriutumisen ohjaaminen sekä vision jalkauttaminen




Tutkimustulokset antavat hyvät avaimet vahvuuksien tunnistamiseen ja vaalimiseen sekä parantamisen varaa kaipaavien osa-alueiden yksilöimiseen. Tulevalla myllymestarilla on käsissään näiden tulosten varjossa hieno, työstään ylpeä ja osaava tiimi ja vahva pohja, josta ponnistaa kohti visiota. Haku on auki 6.5.2012 saakka. Onko sinulla intohimoa tarttua tehtävään?




keskiviikko, 28. maaliskuuta 2012

Vianova tuoreen käyttöliittymäasiantuntijan silmin

Nappasin tämän kuvan kerran asiakkaamme Vianovan toimistolta yhden oven pielestä. "We don't make mistakes, we do variations" on jokseenkin ihana tapa suhtautua mokaamiseen. Mokaaminenhan on nykyään todella muodikasta ja suositeltavaa. Ilman uskallusta ottaa mokaamisen riskiä ei synny oivalluksia ja uuden oppimista ja ilman uuden oppimista ei koskaan ylitetä rajoja ihan oikeasti. Rajojen ylittäminen liittyy tähän juttuun sillä tavalla, että Vianova yrityksenä pyrkii mullistamaan totuttuja tapoja ja standardeja omalla toimialallaan, yhdyskuntasuunnittelua tukevien ohjelmistojen kehittämispuolella.

Tästä samasta aiheesta aiemmin kirjoittamamme juttu alkoi näin: "Jokainen Applen tuotteiden käyttäjä yhtyy varmasti näkemykseen, että Maceissa, iPhoneissa, iPodeissa ja iPadeissa parasta on niiden käytettävyys. Töpseli seinään ja laite on käyttövalmis! Käytettävyys on viilattu niin loppuun saakka, että täysin ei-tekninenkin käyttäjä kykenee itse asentamaan koneensa käyttökuntoon.." Tuimme tällöin Vianovaa käyttöliittymäasiantuntijan rekrytoinnissa. Tavoitteena oli kasvattaa ohjelmistokehitystiimiä käyttäjäkokemuksen maksimointia tavoittelevalla henkilöllä ja tehtävään löytyi Tanja. Tanja aloitti Vianovalla tammikuussa. Nyt samaan tiimiin on haussa ohjelmistosuunnittelija.  Tanja lupautui ystävällisesti jakamaan kanssamme omat kokemuksensa tiimiin liittymisestä ohjelmistosuunnittelijan rekrytoinnin tueksi.

Käyttöliittymäsuunnittelijaksi löytynyt Tanja Salmelainen

E = Ensivaikutelma

Vianova on mielestäni kannustava työantaja, joka panostaa työntekijöihin.

Kehitystiimissä taas arvostetaan toisia ja rohkaistaan kysymään apua tarvittaessa muilta. Ongelmia ratkotaan yhdessä.

T = Tiimi

Hyvä kokoonpano sekä vanhoja konkareita että uraansa vasta aloittaneita. Pieni huulenheitto pitää mielen virkeänä, eli huumorintajua löytyy. Tähän tiimiin on ollut todella helppo sopeutua. Ohjelmistokehitys-tiimimme positiivisuus ja innokkuus ovat yllättäneet mukavasti. Uusia ideoita syntyy tässä tiimissä helposti! Tiimin esimies Ville on antanut sopivasti tilaa ja vapautta toimia itsenäisesti. Tiimissä on totuttu tekemään töitä itsenäisesti, mutta tukea ja neuvoja kyllä saa aina pyydettäessä.

Osa ohjelmistokehitystiimiä vasemmalta alkaen Tanja, Matti, Aare ja Tarmo


P = Perehdytys

Olen saanut hyvän perehdytyksen sekä yritykseen että tehtävääni. Ensimmäisenä viikkona minua perehdytettiin yltäkyllin eri osastojen toimesta. Sain hyvän kokonaiskuvan siitä mitä täällä tehdään. Uusi ohjelmistosuunnittelija pääsee varmasti ihan yhtä hyvin vauhtiin kanssamme. Tehtäviä lisätään sitä mukaa, kun työnteko alkaa sujumaan ja muutama projekti täällä odottaakin jo osaavaa tekijää.

M = Mullistus

Suuntaus käyttöliittymäkehityksessä Vianovalla on ollut se, että tehdään jotain alalla ”mullistavaa” ja panostetaan käytettävyyteen ja visuaalisuuteen paljon enemmän kuin aikaisemmin. Tämä näkyy työssäni siten, että voin rikkoa vanhojen ohjelmien tuomia rajoituksia ja kehittää jotain aivan uutta.  Parasta uudessa työssäni on sen luovuus sekä se, miten voin siinä yhdistää sekä opintojani, työkokemustani että harrastuksiani. Mieleenpainuvinta on tähän mennessä ollut runsaan positiivisen palautteen saaminen!


Otos Vianovan Novapoint VirtualMap-ohjelman tuottamasta virtuaalisesta havainnekuvasta, joka auttaa käyttäjää hahmottamaan miltä mallinnos käytännössä näyttäisi

V = Vinkit tulevalle ohjelmistosuunnittelijalle


Itsenäinen ja reipas asenne työntekoon on tärkeää, joten sitä on hyvä tuoda hakuprosessissa esille. Jos sinulle on tärkeää vapaus ja itsenäisyys työssäsi ja arvostat rentoa, huumorintajuista yhteishenkeä, Vianova saattaa olla juurikin sinun paikkasi. Nämä asiat nimittäin korostuvat Vianovalla.

Ohjelmistosuunnittelijan hakuilmoitukseen

Tutustu myös yrityksen sisäisestä IT-osastosta kertovaan juttuumme



keskiviikko, 22. helmikuuta 2012

Q&A: 5 vinkkiä Vianovan IT-tehtävästä kiinnostuneille

Muistatteko Vianovan, josta kirjoitimme aiemmin Apple-vertailun merkeissä? Viimeksi Ville haki omaan tiimiinsä käyttöliittymägurua, tällä kertaa Hannelen hallinnon tiimissä on paikka itseohjautuvalle IT-päällikölle. Jotta voit itse arvioida oletko sinä sopiva suursoturi Vianovalle, tenttasimme Hannelea ja kokosimme muutaman vinkin iloksesi.
1. Tässä tiimissä määrään minä - jos ohjaudut väärille urille

Hannele Piri vetää hallinnon tiimiä.
Hannele on esimiehenä jämpti, paljon tilaa ja vastuuta antava, mutta toisaalta myös tuloksia odottava. Jos pidät siitä, että saat työssäsi vapautta saavuttaa tavoitteesi, Hannelen tapa johtaa saattaa olla sinulle juurikin sopiva.

2. Hallinnon tiimi on pieni ja yhteen hiileen puhaltaminen on tärkeää
Itsenäisestä roolista huolimatta toisia autetaan
oma-aloitteisesti ja pyytämättä.
IT on osa hallinnon tiimiä. Mahdollisesti tulevaan tiimiisi kuuluu 4 ammattilaista, jotka vastaavat omilla tonteillaan taloushallinnosta, henkilöstöhallinnosta, markkinoinnista ja IT:stä.

3. Viisi vinkkiä millä pääsee Hannelen sydämeen
Onko tässä tuolissa sinun reppusi pian?

  1. Oma-aloitteisuus ja itseohjautuvuus
  2. Luottamuksen osoittaminen
  3. Suunsa avaaminen tarvitessaan neuvoja tai tukea 
  4. Kyntensä näyttäminen ja oman tonttinsa hoitaminen
  5. Yhteiseen hiileen puhaltaminen


4. Mitä Hannele arvostaa itse eniten työpaikassaan?


Porukka on nuorekasta ja tekemisen meininki ilmeistä. Talon tuotteista ollaan ylpeitä ja niiden kehittämiseen suhtaudutaan kunnianhimoisesti. Tämä näkyy myös tukitoimien päässä. Porukka katsoo aidosti laatikon ulkopuolelle ja miettii mitä voisi tehdä paremmin. 

5. Mikä saisi sinut astumaan Vianovan ovesta sisään?

Tervetuloa Vianovalle!
Arvostatko kenties kehittämiseen ja kehittymiseen satsaavaa organisaatiokulttuuria? Voisitko viettää työkavereidesi kanssa aikaa myös vapaa-ajalla vaikkapa osallistumalla puolimaraton-joukkueeseen? Pidätkö meidän tavoin hienona sitä, että näinkin pienessä organisaatiossa (+ 30 henkeä) on voitu tarjota uusia haasteita talon sisältä esimerkiksi siirtymällä IT-tehtävistä tuotteiden kehitystehtäviin?

Vianovan IT-päällikkö haku on nyt päällä (hakuaika 4.3.2012). Ota koppi tästä kuudennesta vinkistä ja tutustu tehtävään Heebossa. Voit myös katsoa mitä kerroimme Vianovasta käyttöliittymäasiantuntijan rekrytoinnin aikaan.


tiistai, 7. helmikuuta 2012

Hyvän työpaikan aineksia kasaamassa Eficodella


Hyvät työpaikat ovat taas huulilla, sillä Kaapelitehtaalla Helsingissä juhlittiin juuri Suomen Parhaita Työpaikkoja. Great Place to Work -instituutin vuosittaiseen tutkimukseen osallistui tänäkin vuonna yli 100 työnantajaa, joista 50 sijoittui Suomen Parhaiden Työpaikkojen vuoden 2012 listalle.

Minkälainen on sinun paras työpaikkasi?
 
Jokaisella meistä on mielikuva siitä mikä tekee työpaikasta meille parhaan. Mutta veikkaan, että kenenkään parhaassa työpaikassa ykkössijalla ei ole palkka, lounassetelit eikä kaljarallit. Hyvien työpaikkojen kehittäminen on itselleni ollut koko HR-urani lähellä sydäntä ja sama teema on syystä myös yritykseni HR Kakspistenolla Oy:n liiketoiminnan ytimessä. Olen saanut vuosien varrella nähdä ja kokea miten suuri vaikutus aidosti hyvän johtamiskulttuurin kehittämisellä ja ylläpitämisellä on koko yrityksen liiketoiminnalle, asiakastyytyväisyydelle ja sekä rekrytoinnille että henkilöstötyytyväisyydelle ja arvostan suuresti kaikkia niitä työnantajia, jotka ymmärtävät menestyvän liiketoiminnan ja henkilöstön yhteyden. Tasoja ja odotuksia on toki monenlaisia, mutta olennaista on aito halu jatkuvasti tavoitella parasta työpaikkaa omille työntekijöilleen.

Hyvän työpaikan avaimet yksinkertaiset 

Edellä mainitun tutkimuksen mukaan hyvä työpaikka syntyy johdon ja henkilöstön välisestä luottamuksesta, molemminpuolisesta arvostuksesta ja jaetusta ylpeydestä, ei hienoista etuuksista, reilusta palkasta tai kaljaralleista. Hyvästä johtamisesta seuraa tyytyväisemmät asiakkaat ja kasvava liikevaihto. Tätä kautta hyvien työpaikkojen on mahdollista investoida takaisin henkilöstöön erilaisten yhteishenkeä ja yksilöä huomioivin keinoin ja eduin. Hyvän työpaikan mainetta kantaville yrityksille myös rekrytointi on huomattavasti helpompaa sillä hyvät ja osaavat tyypit ovat kiinnostuneempia työskentelemään yrityksissä, joissa heidän panostaan todistettavasti arvostetaan.


Eficodella kehitetään hyvää työpaikkaa

Asiakkaamme Eficode on suomalainen, kansainvälisesti kasvava IT-alan yritys, jossa on myös ymmärretty hyvän ja osaavan henkilöstön merkitys yrityksen liiketoiminnalle. Yritys on ottanut osaa Great Place to Work -tutkimukseen jo kahdesti ja sijoittunut kummallakin kerralla listalle, eli se on julkisesti todettu yhdeksi Suomen parhaimmista työpaikoista.  


Itsensä julkisesti likoon laittaminen, eli osallistuminen tämän kaltaiseen tutkimukseen vieläpä maksusta kertoo siitä, että yrityksen johdolla on aito kiinnostus ja halu kehittyä johtamisessa. Myös Eficodelle tutkimustulokset ovat antaneet avaimia yhteisen toiminnan kehittämiselle.

 


"Hyviä tuloksia ei synny itsestään vaan ne vaativat jatkuvaa ja tietoista panostusta. Tärkeintä on halu kehittää hyvä työpaikka, ei pyrkimys menestyä ranking-listoilla",
kertoo Eficoden toimitusjohtaja Risto Virkkala.




Employee Engagement Specialist

Vauhdilla kasvavien ja vielä kansainvälistyvien yritysten haasteena on kehittää johtamisen käytäntöjä samaa vauhtia kuin ovesta tulee uusia työntekijöitä sisään. Kasvun lieveilmiöitä on huomattu myös Eficodella ja siitä syystä Eficode päätti ennakoida tulevaa ja miettiä miten "pienen yrityksen perhemäistä fiilistä ja ketteryyttä" voitaisiin ylläpitää yrityskoon kasvaessa. Minulla oli suorastaan kunnia saada olla mukana miettimässä miten tähän tavoitteeseen voitaisiin päästä eficodemaisella tavalla.

Syntyi kokonaan uusi positio: employee engagement specialist. Henkilökohtaisesti luulen, että tämä tehtävä tulee olemaan Suomen hienoin pesti vuonna 2012. Niin innoissani olen tästä roolista! Tämän henkilön tavoitteena on toimeenpanna yrityksen tahtoa luoda sellainen työpaikka, jossa eficodelaiset;
  • Kokevat yhteenkuuluvaisuuden tunnetta maasta, työntekopaikasta, kansallisuudesta tai tehtävänkuvasta riippumatta;
  • Nauttivat yhdessä tekemisestä ja;
  • Tuntevat ylpeyttä yrityksen tuotteista, palveluista, asiakkaista, kulttuurista, omasta työnjäljestään ja toisistaan.
 
Seuraa hyvää johtamiskulttuuria
On ilo seurata miten vuosi vuodelta useampi yritys ottaa hyvän johtamiskulttuurin agendalleen ja miten yhä useampi uusi yritys menestyy myös Great Place to Work -tutkimuksessa. Työntekijän näkökulmasta tätä trendiä kannattaa arvostaa ja näitä yrityksiä seurata. Meille jokaiselle oma työura on tärkeä riippumatta siitä miten työuraansa panostaa. Työssä vietetään suurin osa valveillaoloajasta ja on fiksua edellyttää hyvää johtamiskulttuuria vastineeksi. 

Hyviä työpaikkoja ei tietenkään ole pelkästään edellä mainitussa tutkimuksessa menestyneet organisaatiot ja "hyvä työpaikka" tarkoittaa meille jokaiselle hieman erilaisia asioita. Kannattaa kuitenkin kysyä ja kuulostella työuraa suunnitellessa minkälainen johtamiskulttuuri itseään kiinnostavissa yrityksissä on ja arvioida vastaako kulttuuri omaa arvomaailmaa ja tarpeita. Sekin kannattaa muistaa, että palkka ja edut eivät tarkoita samaa kuin hyvä työpaikka, motivoiva tehtävä, mahdollisuus onnistua ja kivat työpäivät.

Jos haluat päästä vaikuttamaan hyvän työpaikan kehittämiseen ja ylläpitämiseen, suosittelen tutustumaan Eficodeen yrityksenä ja tähän maan mainioon Employee Engagement Specialistin tehtävään. Haku on nyt käynnissä ja hakuaikaa lähes helmikuun loppuun saakka. 


Terkuin, Susanna